Mä en oikeesti tiiä mitä ajatella vaihteeks. Mun tunteet ja ajatukset kaikesta polkee tyhjää.
Ajattelen jälleen hirmu paljon asioita ja otan pienemmätkin negatiiviset asiat itteeni.
Tänään vedin raivarit siitä, että mua kehotettiin laittamaan imuri siivouskaappiin.
Vittuunnun itteeni. Tuntuu kuin mä en osais tehdä mitään toisten hyväks enkä ittenikään. Maailma vaan jatkaa kulkuaan ja minä en osaa sopeutua siihen. AAAA. Ahistan itte itseäni. Vihaan itseäni yli kaiken tällä hetkellä.
I'll scream till I'm bleeding
And I will crush through the ceiling
No you don't know
What I'm feeling
And that I'm dying
Trying, trying
C: Tokio Hotel - Screamin'
Niin avuton oloki kaiken lisäks. Kavereill on vaikeeta. NE ei kerro mulle, ne ei vaan luota muhun. Mä olen ihminen jolle ei voi kertoo mitään, kun petän aina kaikkien luottamuksen. Niinhän se menee, eikö niin?
EN edes ansaitse ensimmäistäkään uutta mahdollisuutta korjata asioita ja olen pilannut vaikka mitä. Ja tulen vielä pilaamaan koko elämäni aikana.
En kestä olla tällänen, että alan itkee pienestäkin asiasta ja huolehtii toistenkin elämistä. Mun pitäs alkaa elää omaa elämää ja olla välittämättä kaikista niin paljoo.
En vaan osaa, se on liian helppoa turvautua kaikkeen muuhun ja uskotella, että "kyll karo jaksat, jaksat vielä seuraavankin ja sitä seuraavan päivän, ei ne kritiikit ja ne kaada sua, oot puu ja ne kaikki muut on vaan tuulta, joka ei voi koskaan kaataa sua".
Pakko peittää oma epävarmuus kaikesta kuoren alle ja kuoresta tehtävä metallipanssari.
Se kuitenkin aina illan tullen pettää ja kaikki mitä mulle on sanottu kierii taas ajatuksiin.
Jopas oli sekavaa sontaa....ei mulla muuta tähän väliin oo enää sanottavaa, kun että tekee mieli nyt tupakkaa, mut sekin on pahasta ja en mee tupakalle.
