teidän ei enää tarvii

Sanokaa suoraan, että teitä vituttaa tää mun olemus. Se, että mä osaan kaiken kääntää aina omaksi viakseni vaikkeise olis. Mä aina osaan syyttää itseäni.Sanotte aina, että joo olen sun tukena aina. Ei se mene niin, ette kuitenkaan oo. Lopuks teillä menee hermot ja sitten te olette silleen: "hankkiudu hoitoon"
Viimeks tänään sain kuulla: "sä taas stressaat liikaa" enemmältä, kun viideltä ihmiseltä.
AAA MÄ en todellakaan kestä.

en vaan jaksa sitä, ettet sä voi puhuu suoraan

Pohdiskelua naisellisuudesta

Kyllä nämä luo naiseen itsevarmuutta, ja siitä ei mihinkään pääse.

 naisellisuus &sisäinen naisellisuus
seksikkyys
rinnat

Sisäinen naisellisuus & naisellisuus...se vaan ei tule kaikilta suoraan ja jotkut, kuten minä... en edes koe olevani "kunnon nainen". Olen ehkä poikamainen tyttö nykyään. En sano olevani siihen täysin tyytymätön tai täysin tyytyväinenkään.
Nuorempana koin olevani tätä sukupuolta mihin synnyin ja olin ns. naisellinen. Tykkäsin pitää kireitä vaatteita, meikata, laittaa hiuksia, shoppailla vaatteita ja koruja. Nykyään kaikki on toisin, koska teen noita kaikkia yhä vähemmän ja vähemmän. Kireät vaatteet ahdistaa ja monelle kaverilleni olen sanonut "purskahtavani" itkuun, jos joskus joutuisin lähtemään kouluun ilman minun isoja vaatteita. Ensimmäiseksi, se ei olisi YHTÄÄN minua ja haluan säilyttää oman lookkini. Toiseksi minua ahdistaisi ja minusta tuntuisi, että jokainen katselisi minua päästä varpaisiin arvostelevasti ja nauraisi ulkomuodolleni ja saisin kuulla, että minusta olisi tullut nainen. Kolmas syy olisi, että aina kun katsoisin peiliin... en olisi tyytyväinen siihen mitä näen. En näkisi itseäni, vaan jonkun kummajaisen kireissä vaatteissa, hiukset laitettu ja naama meikattuna.
Moni nyt luulisi, että käytän isoja vaatteitani piilottaakseni itseni niihin. Sekään ei vaan mene niin, minä OIKEASTI pidän niistä.

Naiset/tytöt ovat kaikki niin erilaisia. Henkisesti ja ulkoisesti. En halua yleistää, mutta miesten pitäisi oikeasti alkaa hieman ymmärtää heitä. Miehet eivät saisi yleistää, että jokainen toista sukupuolta oleva ajattelee samalla tavalla tai pitää samoista asioista.
Tuleeko naisen seksikkyys ulkonäöstä? .... tuleeko se todellakin vain siitä?
Näkevätkö ihmiset naisissa muutakin, kun ulkonäön?

Ymmärrän täysin ns. lautarintanaisia..  Eli asia ei ole väen vängällä niin, että sen kun vaan hyväksyt pienet rintasi, kyllä se siitä. Rinnat tosiaan voivat olla erittäin tärkeä naiselliseksi kokemisen asia ihmiselle itselleen. Ne voivat vaikuttaa paljonkin naisen itsevarmuuteen. Se on heidän oma asiansa, jos he haluavat tehdä asialle jotain. Ulkoisilla asioillakin on valitettavasti elämässä merkitystä, vaikkakaan ne eivät ole maailman tärkein asia. Asia liittyy omaan persoonallisuuteen ja on mahdollista, että ihminen ei yksinkertaisesti koe itseään naiseksi pienillä rinnoilla ja silloin on ihan ok, että yrittää tehdä jotain asian eteen.
Itsellä oli ennen isommat rinnat, mutta sitten erään lääkityksen mukana ne pienenivät paljonkin. Kun omistin  isommat rinnat monet pojat kiinnittivät huomiota minuun ja suhde miehiin on varmaan osittain rintojeni vuoksi ollut aina tasapainoinen. Nykyään omistan pienet rinnat, joihin olen itse suht.tyytyväinen (joskus silloin tällöin kyllä haluaisin niiden olevan isommat). Pojat eivät huomaa minua ja katsovat minun olevan jätkä missä muutkin. Pienissä rinnoissa on hyvätkin puolet, esim. koska ne eivät ole yleensä tiellä ja eivät aiheuta selkäkipuja. Ne eivät myöskään ala roikkua yhtä aikaisin kuin isot ja näyttävät hyvältä esim. lappubikineissä ;)
Saanen kuitenkin painoittaa, että: naisissa on sitä paitsi muutakin kuin rinnat; pää, aivot, mieli, sydän, sielu ...

Kaikki naiset muistakaa: Ei rintojen koolla saa olla merkitystä, jos kyseessä on tosi rakkaus! Te olette juuri täydellisiä sellaisena kuin olette. Teidän ei tarvitse muuttaa itseänne miehen mieleiseksi, jos hänkään ei ole valmis uhraamaan melkein mitään sinun vuoksesi.

Explode the world

Yhtä toivon enemmän kuin muuta.
Paljon sen vuoksi antaisin,
Että tuntisit oikeesti,
Miten paljon sä haavoitit,
Ja miten kerran toisensa
Jälkeen se kaikki uudestaan nöyryytti.
Älä väitä, ettei oo sulla muka muistoo.
Vai pidätsä mua tyhmänä,
Jolla ei oo väliä?
Itsestäänselvyytenä, lasten palapelinä?

C: Irina - Pokka

Avautumista

Miksi perustin tämän blogin? Miksi samanlaisen, joita jo netti pursuaa jo?

Itsetuhoisten, syömishäiriöisten, masentuneiden yms. nuorien blogeja kyllä löytyy ja paljon. Ne, jotka käsittelevät itseinhoa, surua ja kuolemaa.... ne ovat niin surullisia, siksi en ymmärrä miksi minulla on tässäkin blogissa lukijoita. Enkä ymmärrä itseäni, kun sanon joskus kavereilleni: "kato siitä mun angstiblogista", kun voisin kertoa tarkemminkin...en vain osaa, olen pahoillani.

Sulkeudun yhä enemmän omaan maailmaani. Toisaalta olen nauttinut, ettei ole tarvinnut mennä kouluun. Ei tarvitse nähä paljon ihmisiä, kun istuu vain kotona. Jotenkin minua vain ahdistaa olla siellä ja harva huomaa sitä oikeasti. En osaa täysin määrittää mistä ahdistukseni johtuu, mutta yksi syy on ainakin: - minun pitää "varoa" mitä sanon. En vain voi huutaa/raivota siellä, jos tulee paha olo. En vaan voi olla ja tuijottaa seinää, kaikki alkaa kysellä "mikä on" tai sitten käy sen vastakohta: "mitä se nyt taas angstaa" "vitun angstaaja" "hanki elämä" "aina se valittaa, että sen asiat on huonosti vaikka ne on hyvin verratuna vaikka (jonkun ihmisen nimi) sen elämään", "se ajattelee, että sill on asiat huonommin kun on"

Se satuttaa ja suututtaa, kun mua vertaillaan toisiin henkisesti sekä fyysisesti. Enkö mä ole hyvä tälläisenä, kun olen? Sitäkö mulle yritetään selittää, mutta ns. piilovittuilulla?
Mä en vain enää jaksas tätä esittämistä, että mull on hyvä olla. Mä tarviin jonkun, joka pelastaa mut tältä ololta. Mä tarviin iloisen.. oikeasti onnellisen ihmisen mun elämään ja halaamaan ja lohduttaa, kun mulla on paska olo. Ihmisen, joka jaksaa mua vaikka olisin vittumainen. Se on liikaa pyydetty, mut sellaisen mä vaan tarviisin sen. Toisaalta se ei saisi myöskään ottaa kaikkea mitä sanon niin täysin itseensä.

Asiasta puhuttaessa, siis minun masentuneisuudesta/surullisuudesta...moni on vaan todella vaivautuneita. Koen, että nyt olen lähtenyt lipsumaan huonompaan suuntaan elämässäni. Se miksi teen blogia tai kirjoitan tunteistani näin johtuu siitä, että halua oppia ilmaisemaan tunteitani tekstinmuodossa. Avautua jotenkin uudella tavalla rasittamatta toisia liikaa ja niin.

LÄHEISENI/KAVERIT/YSTÄVÄT/TUTUT/RAKKAAT&TÄRKEÄT:
-He eivät oikeasti halua tietää, ettei heille tule paha mieli/ahdistus/ ym. epätoivottava tunne. Tai heitä ei oikeasti kiinnosta minun elämä NIIN paljoa.
-Eivät halua kuulla tästä, koska eivät tiedä: - mitä tehdä/miten auttaa minua.
-En halua satuttaa heitä näillä asioilla. Tiedän olevani kamala ihminen. Ja tiedän, että kertominen satuttaa enemmän. En vaa osaa/voi kertoa, vaikka olisi niitä kuuntelijoita ainakin kuorallinen.

Wish that I could be happy

But I am not. I liked to be. I will be. But not in this case. Not in this place. Not now, maybe tomorrow, our just some other day.

I'm sinkin, I'm sinking, from you

You brake the ice when you speak
With every breath you take
You save me
I know that one day
We'll meet again
Try to go on as long as you can
and when the ocean brakes apart
I'll be with you
C: Tokio Hotel - Sacred