Itsetuhoisten, syömishäiriöisten, masentuneiden yms. nuorien blogeja kyllä löytyy ja paljon. Ne, jotka käsittelevät itseinhoa, surua ja kuolemaa.... ne ovat niin surullisia, siksi en ymmärrä miksi minulla on tässäkin blogissa lukijoita. Enkä ymmärrä itseäni, kun sanon joskus kavereilleni: "kato siitä mun angstiblogista", kun voisin kertoa tarkemminkin...en vain osaa, olen pahoillani.
Sulkeudun yhä enemmän omaan maailmaani. Toisaalta olen nauttinut, ettei ole tarvinnut mennä kouluun. Ei tarvitse nähä paljon ihmisiä, kun istuu vain kotona. Jotenkin minua vain ahdistaa olla siellä ja harva huomaa sitä oikeasti. En osaa täysin määrittää mistä ahdistukseni johtuu, mutta yksi syy on ainakin: - minun pitää "varoa" mitä sanon. En vain voi huutaa/raivota siellä, jos tulee paha olo. En vaan voi olla ja tuijottaa seinää, kaikki alkaa kysellä "mikä on" tai sitten käy sen vastakohta: "mitä se nyt taas angstaa" "vitun angstaaja" "hanki elämä" "aina se valittaa, että sen asiat on huonosti vaikka ne on hyvin verratuna vaikka (jonkun ihmisen nimi) sen elämään", "se ajattelee, että sill on asiat huonommin kun on"
Se satuttaa ja suututtaa, kun mua vertaillaan toisiin henkisesti sekä fyysisesti. Enkö mä ole hyvä tälläisenä, kun olen? Sitäkö mulle yritetään selittää, mutta ns. piilovittuilulla?
Mä en vain enää jaksas tätä esittämistä, että mull on hyvä olla. Mä tarviin jonkun, joka pelastaa mut tältä ololta. Mä tarviin iloisen.. oikeasti onnellisen ihmisen mun elämään ja halaamaan ja lohduttaa, kun mulla on paska olo. Ihmisen, joka jaksaa mua vaikka olisin vittumainen. Se on liikaa pyydetty, mut sellaisen mä vaan tarviisin sen. Toisaalta se ei saisi myöskään ottaa kaikkea mitä sanon niin täysin itseensä.
Asiasta puhuttaessa, siis minun masentuneisuudesta/surullisuudesta...moni on vaan todella vaivautuneita. Koen, että nyt olen lähtenyt lipsumaan huonompaan suuntaan elämässäni. Se miksi teen blogia tai kirjoitan tunteistani näin johtuu siitä, että halua oppia ilmaisemaan tunteitani tekstinmuodossa. Avautua jotenkin uudella tavalla rasittamatta toisia liikaa ja niin.
LÄHEISENI/KAVERIT/YSTÄVÄT/TUTUT/RAKKAAT&TÄRKEÄT:
-He eivät oikeasti halua tietää, ettei heille tule paha mieli/ahdistus/ ym. epätoivottava tunne. Tai heitä ei oikeasti kiinnosta minun elämä NIIN paljoa.
-Eivät halua kuulla tästä, koska eivät tiedä: - mitä tehdä/miten auttaa minua.
-En halua satuttaa heitä näillä asioilla. Tiedän olevani kamala ihminen. Ja tiedän, että kertominen satuttaa enemmän. En vaa osaa/voi kertoa, vaikka olisi niitä kuuntelijoita ainakin kuorallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti