Vedän lääkkeet naamariin ja venyttelen.

 Nyt vaan nielen itkua ja hymyilen, vaikka oikeasti tekisi mieli juosta pois.
Vaikka joskus tuntuu, ettei minulla koskaan mitään ollutkaan, tuolla se silti vaanii minua.

 "En tiiä.. tuntuu et oon läheisempi ******** kaa ku sun.."

jfjseod, pakko sanoo... tää kirpas hieman, mutta minkäs mä sille voin... musta ei oo ollu nyt oikein juttelee mitään järkevää. Susta tuntuu, etten haluu olla sun kaa väleissä vaikka se ei mee niin.
En haluu syyllistää sua mistään, koska se vika on jälleen mussa.

Mä tunnen itseni vaan niin turhaks ja toivottamaks tapaukseks. En osaa pitää huolta mun kaverisuhteista tai mistään mikä liittyy siihen.
En osaa ees huolehtia itsestäni näköjään...