Vitutus; Mulla on tällä hetkellä pahemman kerran vitutus kiitos yhden ihmisen takia. Ihmisen, johon ns. tutustuin tänään ensimmäisen kerran. Aluks ajattelin, että jooh se on ihan jees, mutta nyt mua vaan vituttaa jo pienikin ajatuskin siitä ihmisestä. Ensinnäinkin se sai mulle aika tärkeen ihmisen vittuuntuu ja en oikeesti haluu, että se joutuu vaikeuksii tai vastuksiin kaikesta, mutta niin siinä kuulema kuitenkin jossain vaiheessa käy.
Vittuunnun tässä yhä pahemmin ja pahemmin mitä pitemmälle ilta menee. Oon sekaisin, kun en tiedä mitä ajatella ja tekee mieli hakata päätä seinään. Toisaalta, vaikka tekisin niin ei se asioita ainakaan parantaisi ja tuskin saisin paremman olon siitä.
Vittuunnun tässä yhä pahemmin ja pahemmin mitä pitemmälle ilta menee. Oon sekaisin, kun en tiedä mitä ajatella ja tekee mieli hakata päätä seinään. Toisaalta, vaikka tekisin niin ei se asioita ainakaan parantaisi ja tuskin saisin paremman olon siitä.
Inho; Tätä maailmaa kohtaan. Tai no elämää. Miksi antaa elää sellaisen ihmisen, joka ei oikeasti halua. Miksi ihmiset ovat töykeitä ja jättävät toiset pulaan, vaikka olisi varaa auttaa. Ei näin. Olenko liian kiltti, kun annan asioita joskus liiankin helposti anteeksi. Katson monia asioita läpi sormien ja annan niiden satuttaa minua. Myötäilen toisten vastauksia, koska en jaksa riidellä.
Olen kuitenkin toista mieltä... valehtelen itse hiljaa itselleni mielessä ja uskottelen asioiden olevan toisen kuin ne on, että jaksan elää...siinä on minulle tarpeeksi iso syy inhota itseään.
Olen kuitenkin toista mieltä... valehtelen itse hiljaa itselleni mielessä ja uskottelen asioiden olevan toisen kuin ne on, että jaksan elää...siinä on minulle tarpeeksi iso syy inhota itseään.
En jaksa purkaa enää pahaa oloani, en mitenkään. En jaksa elää sen kanssa, mutta se on vain elettävä päivä päivältä. Aina jaksaa, uskoa ja toivoa parempaan huomiseen.
Surullisuus; Kaipaan kuuntelijaa, mutten halua sitä loppujen lopuksi kuitenkaan. Tai sitten ehkä kaipaankin vain jonkun ihmisen läheisyyttä...En voi auttaa ketään tässä maailmassa ainakaan täysin. Se miten voin auttaa, on muutama prosenttia ja kaiken muun on lähdettävä itse avuntarvitsijasta. Tällä hetkellä tekisin parin kaverini takia mitä vain, että heillä olisi hyvä olla.
Toivon, että olen saanut erään ihmisen tajuavan elämän olevan sivuraiteilla. Ja että vielä on mahdollissta parantua...siis jos hän haluaa. Mielialavaihteluni haittaavat tällä hetkellä elämääni, äsken olin ihan suht. iloinen, mutta nyt olen masentunut ja haluan vain maata sängyn pohjalla, liikkumatta, unohtua sinne. Jos vaikka niin kävisi, tuskin kukaan muistaisi minua.
Maailmassa on liikaa surua ja siihen jää koukkuun. Ja siihen tottuu, kun tarpeeksi sitä kestää t
...miten kaikki nämä liittyvät liian helposti toisiinsa ja tulevat vielä samaan aikaan esille.
Ainut miten saan tän päästäni on purkaa se kirjoitukseksi. Sanoiksi. Eivätkä nekään sano kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti