Joo mä alotin seurustelemaan. Joo tänään. Se on minulle tavallaan uutta. Olen sitoutusmiskammoinen, silti aloitin seurustelemaan. Olenko hullu? Täysin seonnut?
Miten tämä tapahtui?! Onko tämä täysin mahdollista?
No mä mietin eilisyön melkein koko ajan näin:
"Parisuhde on vain sana"
"Mitäs jos en osaa olla tarpeeksi hyvä?"
"En kelpaa tälläisenä, kun olen"
"Se voiski onnistuu"
"Jos satutan sitä ihmistä..." Ja sen ihmisen sanoja tähän: "karo, älä viitti. se on sen ajan murhe, ei nykyhetkee"
Ja ejksgvwrsve, meni vähän yöunet pohdiskellessa ja näin.
En tiiä miten mun vanhemmat tän ottaa mut no vittu mulle on ihan sama periaatteessa mitä se ajattelee. mut toisaalt aijon puolustautuu sit sill mitä se on joskus sanonu mulle. Äiti sano mulle: "mä olen onnellinen ja iloinen, kun säkin olet. Olit sä sitten tytön tai pojan kanssa"
Ja uskon, että se ottaa tän hyvin. Jos ei niin eipä tavallaan ole minun ongelma.
Osille kavereille se, että seurustelen oli ihan shokki. Ne oli vaan, että: "KARO SITOUTUMISKAMMOINEN PUPPELI OOT ALKANU SEURUSTELEMAAN" "MITÄ HELVETTIÄÄ KARO, SEURUSTELETKO SÄ?" yms.



1 kommentti:
hei, se on oikeesti vaan sana:) kyllää sä siitä selviit:)!<3
Lähetä kommentti